Sansibar

Me vietettiin Lauran kanssa noin viikko Sansibarilla, Tansaniassa kesäkuun alussa. Alla paljon tekstiä ja maltillisesti kuvia reissusta. Muista käydä lukemassa myös mun toinen Sansibar-aiheinen postaus, 5 vinkkiä: Sansibar!

Day 1

Me saavuttiin Dubain kautta Sansibarille iltapäivästä ja verrattuna Seychelleihin, lentokentällä meitä odotti erittäin sujuva liukuminen viisumihakemuksien täyttämisestä lentokenttätaksiin. Matkatavaratkin olivat löytäneet paikan päälle samalla koneella. Meidän hotelli oli Nungwissa, jonne oli lentokentältä yli 1,5 tunnin ajomatka.

Meidän taksimatka alkoi kauniissa auringonlaskussa ja oli lisäksi id-juhlan ensimmäinen päivä, joten näky taksin ikkunasta oli ihana: nauravia ihmisiä, tanssia ja musiikkia, tyttölapsia prinsessamekoissa ja aikuisia tyylikkäissä abaijoissa ja thawbeissa (en tiedä, mikä tuo miesten asu on suomeksi). Toisaalta, me nähtiin myös köyhyyttä, etenkin kylien läpi ajaessa. Taloissa ei usein ollut ikkunoita tai ovia, ainoastaan oviaukko tai jokin lakana. Osa asunnoista oli savimajoja. Joka puolella näkyi keskeneräisiä ja rikkinäisiä kivihökkeleitä sekä roskakerääntymiä, joiden seasta vuohet etsivät ruokaa. Pikkuriikkiset kaupat, joiden seitsemään neliömetriin saattoi olla ahtautunut kolmekin työntekijää, näyttivät suomalaisen silmiin erittäin tyhjiltä.

Oli jo pimeää, kun meidän taksi rymisteli maailman huonokuntoisinta "tietä" hotellin porteista sisään. Me oltiin onneksi etukäteen luettu, että meidän hotelli on sijainniltaan kaukainen ja tie sinne on hurja – oltaisiin muuten saatettu epäillä, että meitä ollaan viemässä nyt jonnekin ihan muualle. Päivän kirsikkana kakun päälle unohdin reppuni taksiin, mutta meidän kuski palasi nopeasti hotellille repun kanssa ja suuremmalta paniikilta vältyttiin. (Maksettiin tästä taksimatkasta muuten varsin lennokas hinta, josta vähän lisää 5 vinkkiä -postauksessa.)

Days 2–3

Meidän ensimmäinen päivä oli rauhallinen. Nukuttiin pitkään ja nähtiin herätessämme meidän hotelli ensimmäistä kertaa päivänvalossa. Näkymä meidän bungalow'sta oli mieletön ja se upea sininen meri, jota saatiin reissun ajan ihastella, oli joka ikinen kerta yhtä taianomainen. Aamiaisella ihmeteltiin ikiaikaista leivänpaahdinta ja hotellin pariskuntia, jotka tuijottivat toistensa sijaan koko aamiaisen kännyköitään. Loikoiltiin allasalueella, ihailtiin maisemia, lilluttiin altaassa, kuunneltiin jenkkituristien hämmentävän rasittavaa puhetapaa ja yritettiin katsoa Brooklyn Nine-Ninea, mutta toimiva wifi ei ole Sansibarin vahvuuksia.

Näkymä meidän bungalow'sta

Laitetaan heti alkuun muistutus siitä, että meidän loma näytti välillä myös tältä.

Iltaisin meidän hotellin ranta katosi nousuveden alle ja näytti tältä <3

mOOLAH

Yksi meidän allasalueen parhaista spoteista

Aamuisin laskuvesi oli vetäytynyt jo sen verran, että rannalle pääsi astelemaan ja ihastelemaan.

If you're on the shore then you're sho' not me-oh

Kaksi ylempää kuvaa on otettu Kwalen saarella, jossa meille tarjoiltiin lounas paikallisen musiikin & tanssin siivittämänä.

Yksi mun suosikkikuvia matkalta: Kwale-saaren edusta ja perinteisiä dhow-veneitä

Lounaan fokus oli valtava seafood-valikoima ja siksi mun lautanen näyttää hieman tyhjältä. Mutta oli hyvää!

Mä itsekeskeisenä

Blue stuff

Toisena kokonaisena reissupäivänä me lähdettiin luultavasti yhdelle Sansibarin tunnetuimmista aktiviteeteista eli Safari Bluen veneretkelle. (Veneily on mulle aina ehdoton osa lomaa, jos oon rantakohteessa.) Matkan alku latisti hieman tunnelmaa: lähtöpaikalla oli hervoton määrä kanssa-turreja, siis kymmeniä, ja tunnelma rannalla oli maltillisen kaoottinen. Veneitä oli arviolta 15–20. Ymmärrettiin toki, että oltiin varattu jaettu eikä yksityinen veneretki, mutta turistien ja veneiden määrä yllätti silti. Tää kaaos oli kuitenkin kontrolloitu hyvin ja jokaiselle meistä löytyi nopeasti oma kapteeni, jonka johdolla siirryttiin omiin veneisiimme. Meidän kapteeni päätti, että aloitetaan retki kävelemällä meidän veneelle muutama sata metriä kivikkoisessa rantavedessä sen sijaan, että odotettaisiin pienempää venettä kuljettamaan meidät sinne. Vaatteet kastuivat siis saman tien ja muutamalle iäkkäämmälle ihmiselle kävely oli erityisen raskasta. Kapteeni Morganin älynväläyksen ansiosta päästiin kuitenkin aloittamaan meidän retki etuajassa muita ryhmiä ja ainakin herralle itselleen tää oli hyvin merkityksellinen asia.

Veneissä meitä oli kymmenisen henkilöä, joka oli ihan hyvä määrä. Ilmainen, kattava juomavalikoima ja tuoreet hedelmät kuuluivat myös hintaan, joten tässä kohtaa fiilis alkoi jo nousta sinne, missä sen olisi pitänyt alusta asti olla. Meidän ensimmäinen pysähdys oli Menai Bayn luonnonsuojelualue, jonne me päästiin pulahtamaan tutkimusretkelle. Aallokko oli useiden veneiden takia korkea, joten snorklaaminen ei ollut kovin yhtäjaksoista hommaa, mutta vesi oli huikean kirkasta ja lämmintä. Snorklaamisen jälkeen me seilattiin merestä laskuveden aikaan kohoavalle hiekkapoukamalle, joka tarjosi retken uskomattomimpia maisemia. Lounas oli tosi maukas, vaikka sen päätähti olikin merenelävät, joihin en kasvissyöjänä koskenut. Taustalla meille esiintyi perinteistä tanssia ja musiikkia esittävä ryhmä ja lounaan jälkeen maisteltiin erilaisia eksoottisia hedelmiä, joista osa oli mulle täysin uusia tuttavuuksia. Lounaan jälkeen mentiin vielä uudelleen snorklailemaan ja purjehdittiin toiselle, yhtä vaikuttavalle hiekkapoukamalle.

Days 4–5

Seuraava päivä meni taas rentoutuessa Nungwilla. Meidän oli tarkoitus ottaa tähän toinen snorkalusretki, mutta oltiin liian väsyneitä edellisestä päivästä – tuntui myös hyvältä säästää 40 dollaria retkestä, joka olisi ollut sisällöltään vähäisempi ja tarjonnut luultavasti hyvin vähän uutta. Päätettiin myös jättää sukellus tällä matkalla välistä, vähän samasta syystä: snorklauksen perusteella merenalainen elämä ei ollut Seychelleihin verrattuna uutta eikä myöskään yhtä vaikuttavaa, vaikka toki kaunista, ja sukellus on suhteellisen hintavaa touhua.

Me herättiin aikaisin ja mä lähdin heti rantaan tervehtimään ihanaa merta ja aamuaurinkoa. Pieniä asioita, joihin ei kuitenkaan ikinä kyllästy. Aamupalan jälkeen me käveltiin Nungwin rantaviivaa ja päästiin samalla näkemään muita alueen hotelleja, ravintoloita ja paikallisten arkea. Juteltiin myös muutamien paikallisten kanssa. Rantaretken jälkeen rentouduttin auringossa lukien, kuunnellen musiikkia ja lilluen altaassa. Amerikkalaisturistit olivat vaihtuneet kahdesta pariskunnasta kolmen hengen naisseurueeseen ja vaikka juttujen taso oli noussut, samalla myös desibelit. Voittaa ei voi. Illalla otettin myös kuvia toisistamme, tärkeitä influencereita kun ollaan.

Nungwin rantaviivaa

Huoment

Nungwi Dreams -hotelli ei toivottanut rannan kulkijoita tervetulleiksi.

Mornings in Zanzibar <3

Tää kuva olisi ollut loogisempi tuolla ylhäällä muiden Nungwi-rantakuvien kanssa, mutta se on nyt tässä sitten.

Lilluti

Hienot kynsilakat

Meidän ihana ja hiljainen allasalue, jonne tuli rannan kautta myös muiden hotellien vieraita. Kertoo jotain siitä, kuinka upeat maisemat ja kiireetön, rentouttava tunnelma täällä oli.

Vielä lisää Nungwin rantaa

Rannalla hengailleet pojat kysyivät, "Are you a model?" Voiko tästä jäädä epäselväksi? Totta kai olen.

En oikeasti muista, mikä päivä tää oli, mutta yhtenä päivänä sateli iltapäivällä vähän vettä, joten pelattiin Scrabblea. Voitin.

Meidän hotellille, joka koostuu yhden ja kahden sängyn bungalow'eista, ilmaantui yhtäkkiä lauma pikkulapsia?

Tää oli meidän koti!

Auringonlasku meidän hotellilla

Seuraavana aamuna me herättiin viideltä ja suunnattiin kohti Kizimkazin kylää. Tarkoitus oli lähteä merelle bongailemaan delfiinejä ja päästä niiden kanssa uimaan, mikä on muuten yksi mun suuria haaveita. Mä oon nähnyt delfiinejä luonnossa pari kertaa, mutta en vielä päässyt niiden kanssa uimaan. Meille oltiin illalla kerrottu, että luvassa on tuulinen päivä ja siten delfiinien näkemisen mahdollisuus on vain 50/50, kun tyynellä säällä se taas on hyvin todennäköistä. Meille annettiin mahdollisuus perua reissu, mutta koska tää oli meidän viimeinen mahdollinen päivä tähän, päätettiin mennä.

Matkalla Kizimkaziin, me ajettiin Jozanin sademetsän ohi ja nähtiin puiden latvasta meitä tarkkailevia Sansibarin red colobus -marakatteja, joita elää (nimen mukaisesti) vain Sansibarilla. Jozanissa ei ehditty meidän reissulla käydä, mikä näin jälkikäteen harmittaa kyllä hieman.

Merelle ajettiin pienillä moottoriveneillä ja meillä oli oma vene ja kapteeni, joten tuntemattomien kanssa ei tarvinnut jakaa kokemusta (kuka nyt tällä tavalla haluaisi keulia). Merenkäynti oli tuulen takia tosi kovaa, mutta se teki veneilystä vaan hauskempaa. Me onnistuttiin kuin onnistuttiinkin löytämään ja näkemään delfiinejä, ja se on kyllä aina yhtä liikuttava ja kaunis näky. Niiden löytäminen kesti niin kauan, että lauma oli kuitenkin jo uimassa takaisin avomerelle eikä siten olisi ollut mielekästä hypätä veneestä mereen – hetki, ja delfiinit olisi jo olleet kymmenien metrien päässä. Kovan aallokon takia uiminen ei myöskään olisi ollut hirmuisen nautinnollista. Mua harmittaa tosi paljon, että noiden ihanien olentojen kanssa uiminen jäi tälläkin kertaa välistä, mutta kyllä mä vielä joskus <3

Vaikka meillä oli vähän huonoa tuuria matkassa, moni kokee Kizimkazissa unohtumattomia hetkiä: esimerkiksi tämä suomalaispari koki tän retken hyvin eri tavalla kuin me ja täysin niin kuin itsekin olisin halunnut. Käykää lukemassa ja katsomassa! Toivon, että just sä saat tällaisen kokemuksen Kizimkazissa ja säästyt meidän huonolta ajoitukselta.

(Sivuhuomautuksena haluan mainita, että tämä pariskunta majoittui Sansibarilla Duara Travelsin kautta, jonka kasvamista oon seurannut kolme vuotta, mutta jota itse en vielä ole päässyt kokeilemaan. Käykäähän tutustumassa tähän suomalaiseen, hyvin ainutlaatuiseen matkatoimistoon!) Lisäys 5.6.2022: Duara Travels ei ikävä kyllä ole ymmärtääkseni enää toiminnassa.

Day 6

Meidän viimeinen kokonainen päivä Sansibarilla oli mun ehdoton suosikki. Me vierailtiin Cheetah's Rockissa, joka on luonnonsuojelukeskus lähellä Stone Townia. Cheetah's Rock ei saa rahoitusta  tai muutakaan tukea esimerkiksi Tansanian valtiolta, vaan lähes kaikki rahoitus tulee meiltä vierailijoilta. Cheetah's Rock tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden vuorovaikuttaa eläinten kanssa eläimen omilla ehdoilla: eläimiä ei huumata, niiltä ei ole poistettu hampaita tai kynsiä, niitä ei satuteta tai rangaista ja kaikki koulutus tapahtuu eläimen positiivisen käytöksen palkitsemisen kautta. Jokainen vierailija astuu eläinten aitaukseen omalla vastuullaan ja tiedostaen, että villieläimellä on villieläimen luonto ja vaistot.

Cheetah's Rockin eläimet ovat usein syntyneet vankeudessa, salametsästysten ja -kuljetuksen uhreja, niitä on pidetty lemmikkeinä tai eläintarhoissa ja osalla on pysyviä tai ohimeneviä terveysongelmia, jotka usein johtuvat aiemmasta kaltoinkohtelusta. Cheetah's Rock ei pidä eläimiä siksi, että siellä olisi vetonaula meille vierailijoille, vaan siksi, että useimmat eläimistä eivät selviytyisi luonnossa. Eläimet, jotka voidaan vapauttaa takaisin luontoon, vapautetaan. Jos näin ei ole – ja usein ei ole – eläimellä on elinikäinen koti Cheetah's Rockilla. Eläimiä ei myydä tai anneta pois, ja Cheetah's Rockilla on lupa avata tuli, jos alueelle tunkeutuu salametsästäjiä. (Tää on realistinen uhka: Cheetah's Rockilla asuu paljon harvinaisia ja uhanalaisia eläimiä, esimerkiksi valkoisia leijonia.)

Oli aivan uskomattoman inspiroivaa ja liikuttavaa todistaa, miten paljon jokainen Cheetah's Rockin työntekijä välitti aidosti näistä eläimistä, ja miten eläimet luottivat näihin ihaniin ihmisiin. Vaikka yksi huikeimpia asioita vierailussa on vuorovaikutus eläinten kanssa, oli myös huikeaa oppia lisää eläimistä ja kuulla, miten mikäkin yksilö on päätynyt Cheetah's Rockille. Välillä oli erittäin surullista saada muistutus siitä, miten eläimiä tässä maailmassa kohdellaan, mutta sekin tieto on erittäin tärkeää, vaikka raskastakin.

Chaka-seepra

Rengashäntämaki

Raitahyeena. Yksi Cheetah's Rockin henkilökunnan tavoitteita oli, että meidän kuva hyeenoista muuttuisi positiivisemmaksi ja ymmärtäväisemmäksi. Musta nää oli aivan huikean vangitsevia. On myös hassua ajatella, että mä en tuu koskaan unohtamaan sitä, kun sain antaa tälle hyeenatytölle omenapalan, mutta hänelle tää hetki oli ohi sillä sekunnilla, kun omenanpala oli syöty. Sain myös rapsuttaa häntä <3

Tätä kilpikonnalajia on jäljellä 79 yksilöä (aiemmin 77, mutta Cheetah's Rockilla on syntynyt kaksi). Näitä kilppareita oltiin salakuljettamassa Dubaihin, missä joku oli maksanut näistä 100,000 dollaria per yksilö (yhteensä näitä on 20 kappaletta so you do the math). Tuon pikkukaverin tarina taas on mysteeri henkilökunnallekin: yhtenä päivänä hän vain oli ilmestynyt paikalle.

Me ja toinen gepardiveljeksistä. Kuten yllä sanoin, eläintä ei ole huumattu tai muutenkaan vahingoitettu, joten aitaukseen ja kuvaan tullaan omalla vastuulla. Itse asiassa yksi meidän kanssa-vierailijoista sai tältä pojalta pienen haavan nenään.

Dikdik, pieni ja arka antilooppilaji

Bush babies, joiden nimi ei suomeksi valitettavasti ole pensasvauva, vaan paksuhäntägalago.

Upea, inspiroiva Jenny, Cheetah's Rockin perustaja

Mä koen olevani melko valveutunut siitä, millä eri tavoin turismi ja rahanahenus kytkeytyy eläinten kaltoinkohteluun ja hyväksikäyttöön. Mä luin Cheetah's Rockista paljon etukäteen varmistaakseni, että kyseessä on oikeasti niin eettinen paikka, kuin mitä ensivaikutelma antoi ymmärtää. Voin ilokseni sanoa, että se oli. Olen mielettömän kiitollinen tästä kokemuksesta, jolle sanat ei yksinkertaisesti riitä ja jota en unohda koskaan. Tää on pakollinen kohde ihan jokaiselle eläinten oikeuksista ja hyvinvoinnista välittävälle Sansibarilla kävijälle.

Days 7–8

Meidän viimeinen päivä kului Stone Townissa, joka on Zanzibar Cityn vanhin osa. Meillä oli opas, joka toi ainakin meille paljon sisältöä kiertelyyn, vaikka varmasti omatoimisestikin onnistuu. Mun suosikkipaikkoja oli Old Slave Market, koska synkkyydestään huolimatta kokemus oli erittäin mielenkiintoinen ja aihe sellainen, josta jokaisen tulisi tietää edes perusasiat. Orjien kammioissa käyminen oli erittäin pysäyttävää ja ahdistavaa – on järkyttävää, miten ihminen voi kohdella ihmistä. Vähiten kaupunkikierroksella nautin puolestaan spice marketista, jonka kala- ja lihatiskit löyhkäsivät niin järkyttävästi, etten pystynyt edes hengittämään.

Meidän opas antoi meidän jumittaa päivän aikana juuri niin paljon kuin haluttiin, ja jäätiinkiin The Swahili Houseen syömään ihan kunnon ateriat – ja vielä parhaat, joita oltiin koko reissun aikana syöty. Ainoana miinuksena meidän oppaasta se, että tyyppi (vaikka oikein mukava ja asiantunteva) oli selvästi luvannut etukäteen muutamalle kauppiaalle tuovansa meidät ostoksille ja kyllä me hiirineidit päädyttiinkin ostamaan yksi paikallisen taiteilijan tekemä maalaus puoliksi.

Oli tosi mielenkiintoista tutustua Stone Townin (ja Sansibarin) historiaan, kulttuuriin, uskontoon ja paikallisten tavalliseen arkeen samalla kertaa. Arkea oli monenlaista: kapealla kujalla istuu vanha nainen kerjäämässä kehitysvammainen lapsi sylissään, kun eloisassa satamapuistossa tyylikäs poikaporukka ottaa toisistaan kuvia järjestelmäkameralla.

Ainoa kuva spice marketilta – muun ajan keskityin hengityksen pidättelyyn,

Ehdoton paikka vierailla, jos on Stone Townissa! Upeat maisemat, ihana henkilökunta ja hyvää ruokaa.

Otinkin ilmeisesti kaksi kuvaa spice marketista. Aiemmin mainitsemani löyhkä vallitsi muuten tuolla sisällä, tässä oli vielä mieluista pönöttää.

Maisemia Swahili Housesta

Tässä muistomerkissä näkyy eri kansojen edustajia kahlittuna samaan ketjuun. Näin orjat eivät voineet kommunikoida keskenään. Yksi hahmoista ei ole kahlittu, vaan näyttää tietä. Tää kuvastaa sitä, että afrikkalaiset itsekin osallistuivat orjakauppaan: esimerkiksi sansibarilaisten ainoa periaate oli, että sansibarilaisia ei myydä orjiksi.

Toisin kuin usein väitetään, ei ole kuulemma olemassa tarkkaa tietoa siitä, missä  Stone Townin asunnossa Freddie Mercury on syntynyt. Sen sijaan tiedetään, että perhe asui jossakin kohtaa täällä.

Stone Town ja Zanzibar City kuvattuna Swahili Housesta

Islam, kristinusko ja hindulaisuus elävät Sansibarilla sulassa sovussa ja toisiaan kunnioittaen. Saaren asukkaat ovat tästä erittäin ylpeitä.

Mulle yksi orjamuseon mielenkiintoisimmista infotauluista oli tämä. Se kertoi suria-orjista: suriat olivat naispuolisia orjia, joista tehtiin jalkavaimoja ja jotka siten saivat tiettyjä oikeuksia ja paremman sosiaalisen aseman.

Niiiiiin hyvää

Kun ilta alkoi pimetä, me taputeltiin Stone Town -seikkailumme ja suunnattiin lentokentälle. Meillä oli välilasku Dubaissa, jossa oltiin perillä hemaisevaan kello neljän aikaan yöllä. Me oltiin varattu hotelli kunnon yöunia varten, sillä meidän Helsingin-lento lähti vasta viideltä iltapäivällä. Me nukuttiin melkein uloskirjautumiseen asti ja lähdettiin sitten Dubai Malliin syömään iiiisot kasvispurilaiset ja palloilemaan hetkeksi päämäärättömästi. Sitten olikin aika suunnata lentokentälle ja rakkaimpaan Suomeen. (Lämpöä Dubaissa oli btw 44 astetta, joten pienikin hetki ulkoilmassa oli järkyttävää shaibaa. Mikäli joku siellä pohtii siis kesälomareissua Dubaihin, how about nope.) Täytyy sanoa, että vaikka maailman näkeminen on niin monella tapaa ihanaa, yksi parhaita juttuja on monen tunnin reissaamisen jälkeen vihdon nähdä Helsinki lentokoneen ikkunasta.