Dubai, päivät 5-8

Day 5

Meidän toinen allassukelluspäivä oli piiitkä, melkein kahdeksan tuntia, ja sisälsi neljä viidestä allasukelluksesta. Meidän ohjaaja oli suurin piirtein meidän kanssa samanikäinen Mike, joka oli kotoisin Skotlannista. Sen kanssa me sitten lilluttiin sukelluskeskuksen ihanan lämpimässä altaassa koko helevetin päivä ja on sukellus kyllä upea laji. Äärimmäisen tekninen ja suhteellisen vaarallinen, paljon voi mennä pieleen, mutta veden alla hengittäminen ja siellä huolettomana uiskentelu on niiden riskien ja teoriapänttäämisen arvoista. 

Meidän ihana lämmin allas <3

Sukelluskeskuksen yksisilmäinen kisu

Mulla jumitti ja Laura päätti räpsäistä siitä kuvan.

Tässäkin kuvassa fiittaa sukelluskeskuksen kisu!

Koska päivä oli todella pitkä (normaalisti allasukellukset jaetaan niin, että toisena päivänä tehdään 2 ja toisena 3), ei me laiskiaiset jaksettu tehdä enää mitään, kun vihdoin melkein tunnin taksivenailun jälkeen päästiin hotellille. Basically tehtiin vaan Lauralle työhakemus ja fiilisteltiin meidän ysärijytä/elektrotrance-soittolistaa.

Day 6

Seuraava päivä oli vapaata ja me päätettiin viettää se rannalla. Luin netistä rannasta nimeltä Al Mamzar Beach Park, joka on ylellisessä Deirassa sijaitseva iso puisto. Tekemistä riittää: on uima-altaita, monta rantaa, grillauspisteitä, rantakatu ja paljon vehreetä nurmea, jolla paistatella päivää tai nauttia piknikistä.  Todella kaunis ja ihanan rauhallinen puisto. Suosittelen lämpimästi. Keskiviikko sattui olemaan ladies day, eli vain naiset ja piskuiset poikalapset olivat tervetulleita. Sisäänpääsy oli 5 dirhamia eli noin 1,20 euroa. Worth it!


Kun vihdoin auringon alettua laskea maltettiin poistua (kenties jälleen pimeän taksin kyydissä, ei voi tietää), meidän matka jatkui hotellin kautta toiseen tunnetttuun ostoskeskukseen, Mall of the Emiratesiin. Myös tää ostoskeskus on kooltaan valtava, joskaan ei mitään verrattuna The Dubai Malliin, ja tähän kompleksiin on mahtipontisesti päätetty ängetä puolestaan laskettelukeskus ja elokuvateatteri. Semmosta. Löydettiin tiemme jo kolmatta kertaa reissun aikana Hollisteriin, josta tarttui jälleen mukaan jotain pientä kivaa, eikä myyjien kuumuus tuottanut taaskaan pettymystä. Siis kiitos Hollister meitä auttaneesta ranskalaisesta myyjästä, arvostimme suuresti. Myös Victoria's Secretiltä tuli taas ostettua tavaraa ja Laura osti Rage-nimisestä katuvaatemerkkimyymälästä (#suomenkieli) lippiksen, jälleen oikein mukavalta ja hyvännäköiseltä venäläiseltä myyjältä, joka antoi meille menovinkkejä uudelle vuodelle. 

Day 7

Heti kun pitkien yöunien ja hitaan aamun jälkeen jaksettiin raahautua hotellilta biitsille, meidän ihana henkilökunta toivotteli hyviä uusia vuosia. Hyvä startti päivälle! Päivän plän oli siis Jumeirah Beach Residence, tuttavallisemmin JBR, jonka ihmispaljous oli todellinen shokki kahden ihanan rauhallisen ja seesteisen rannan jälkeen. JBR on keskustassa ja tosi vilkas, koska rannan lisäksi se käsittää kävelykadun ("The Walk"), joka kuhisee kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Vaaleansinisessä, lämpimässä meressä kelluminen kruunasi tän rantapäivän! Yks mun suosikkijuttuja maailmassa. Käveltiin vielä ennen kotiin lähtöä The Walkia etsien epätoivoisesti taksia, joka löydettiin lopulta vasta sitten kun saapasteltiin sillan yli lähemmäs päätietä.

Westerners everywhere

Marina Bay, tällä kertaa sillalta kuvattuna

New Year vibes!


Illalla me suunnattiin Atlantis The Palmiin ja sen N'Dulge-yökerhoon. Taksiin hypätessä kaksi naamansa maalannutta poikaa kaahasi maasturilla vierelle ja huusi taksiin, "You girls got a party plan?" ja jahtas meidän taksia varmaan kymmenen minuuttia valot vilkkuen niin että taksikuskilla alkoi kilahdella, ja yritti saada meidän numeroita. Haha. Kun päästiin Atlantikseen, Dubai veti meidät taas kerran hyvin nöyriksi muijiksi. Atlantis on palatsinomainen, henkeäsalpaavan upea viiden tähden hotelli rannassa ja mulla ei valitettavasti oo siitä yhtäkään kuvaa. Toisaalta, kuva tuskin tekis oikeutta sille näylle. Koko paikka oli vaan käsittämätöntä luksusta. Palatsi. Myös N'Dulge oli upea. 

Meillä oli aivan mahtava 5/5 ilta, hetkeäkään ei tarvinnut nysvätä nurkassa kaksistaan vaan tutustuttiin pitkin iltaa mahtaviin tyyppeihin, joiden ansiosta ei tarvinnut maksaa yhdestäkään juomasta eikä tanssia biisiäkään yksin. Näiden ihanien tyyppien takia me päästiin myös muutamaankin eri pöytään juhlimaan, vaikka ei oltu itse tehty mitään varausta. Meidän uusiin tuttavuuksiin kuului muun muassa juuri putkasta päässyt paljasjalkainen miamilainen (with the dance moves to prove it), tunnettu jalkapalloilija ja armeijan lentokoneteknikko, ihanan sekalainen sakki siis! 

Muslimikulttuuri nosti muuten päätään tanssin lomassa, kun sekä mä että Laura saatiin järkkäreiltä valitukset liian rohkeasta tanssimisesta… Ja ei muuten ihan oikeesti tanssittu mitenkään (ainakaan Suomessa) huomiota herättävän rohkeasti. Saatiin kutsut muutamille jatkoille jotka vaikutti aivan mielettömiltä, mutta päätettiin että olis viisaampaa mennä hotelliin nukkumaan humala pois. Upea ilta, upea vuodenvaihde. Kiitos tyypit! Hotellihuoneessa sain muistutuksen kotopuolessa odottavista upeista ihmisistä, kun WhatsAppissa odotti neljästä eri keskustelusta "Ootko sä kunnossa" -viestejä The Address -hotellin tulipalon päästyä Suomessakin uutisiin. Pus.

Mulla ei oo illalta yhtään edustuskelpoista kuvaa, mut korvaukseksi tästä tarjoan teille alkuillan narsismia.

Tässä lookissa vuoteen 2016!

Day 8

Aamulla oli pää vähän kipee ja näytettiin molemmat siltä krapulamemen täytetyltä ketulta, mut fiilis illasta oli edelleen mahtava. Meen olo koheni nopeesti ja me päätettiin jälleen ottaa suunnaksi JBR. Aurinko ja erityisesti meressä uiskentelu on ihmelääke juoneeseen oloon. Olo oli kuin taivaassa siellä kelluskellessa. Seriously. Illalla me suunnattiin vielä Mall of the Emiratesiin.

Jeejee N'Dulge, jeejee UV!

Kerättiin rantavedessä simpukoita, mikä on yllättävän koukuttavaa hommaa.

Mall of the Emiratesin sisäänkäynnin edessä oli parkissa perkeleesti kallita autoja. Laura oli fiiliksissä.

Löysin Seafollysta ihanat aurinkolasit but ain't nobody got 72 euros.

Päädyttiin jälleen Victoria's Secretille, josta ostin taas jotain pientä ihanaa, mutta Hollister onnistuttiin tällä kertaa ohittamaan. Myös Forever21 oli antelias ja ostin sieltä kaks liian suloista cropattua (se on nyt sana) t-paitaa. Me jonotettiin ulos ostarilta noin 20 minuuttia ja oltiin kotona yli puolenyön, which I didn't love, koska meidän piti seuraavana päivänä olla 8.15 sukelluskeskuksella. Paras dagen efter ehkä ikinä, paras vuodenvaihde ikinä. Oon tästä vuodesta innoissani ja lähden siihen suurin odotuksin, sydän läpättäen. 

Comments