5 vinkkiä: Seychellit

1) Vuokraa auto
Seychelleillä kannattaa ehdottomasti vuokrata auto edes yhdeksi päiväksi, mutta mieluiten useammaksi. You'll be set free! Autojen vuokraaminen on kätevää ja vuokrapaikkoja on paljon. Me vuokrattiin omamme kahdesta eri vuokraamosta ja molemmista saatiin erittäin hyvää palvelua ja hyvä perusauto. Vasemmanpuoleista liikennettäkään ei kannata kauhistella, sillä Mahélla (eli pääsaarella) kulkee pääasiallisesti vain yksi päätie (merenrantaa pitkin vielä, may I add) eli risteyksiä, liikenneympyröitä sun muita ei kannata stressata. Lauran mukaan ajaminen oli Seychelleillä tosi hauskaa mutkien ja mäkien vuoksi, ja maisemat on tietysti 6/5. Ja Seychelleillä saa ajaa myös aika paljon rennommin kuin Suomessa. Paikallisten "minäpä tuosta pujahdan" -mentaliteetti tarttui Lauraankin, joka loppureissusta pujahteli jo tottuneesti kyseenalaisista pikkuväliköistä. Bensa ei myöskään maksa paljon.

2) Huomioi kostea ilmasto
Seychelleillä sataa ympäri vuoden, mihin kannattaa matkasuunnitelmissaan varautua. Auto on hyvä olla myös sadepäiviä varten: jos pilvinen rantapäivä ei innosta, aina voi lähteä tutkimusretkelle autolla (case in point meidän Morne Seychellois -päivä) tai toivoa, että toisella puolella saarta olisi hellepäivä (hyvin mahdollista). Myös matkatoimistojen järjestämät matkat (kuten meidän La Digue & Praslin -matka) saattaa peruuntua sään vuoksi, joten sellaisia varatessa kannattaa miettiä varalle toinen päivä, jolle retken voi tarvittaessa vaihtaa. (Tai sitten tekee omatoimimatkan, vaikka itse asiassa tässä tapauksessa se on kyllä hintavampi.) Toki sademäärät vaihtelee vuodenajan mukaan, mutta sadetonta kautta ei ole.

3) Käteistä mukaan
Monet virallisemmatkin matkustussivustot kehuvat, ettei Seychelleillä oikeastaan tarvitse käteistä. No, kyllä tarvitsee. Ainakaan taksia, bussia (varautukaa btw tasarahaan tai melkein tasarahaan), bensaa tai vuokra-autoa ei voi maksaa kortilla. Vuokra-auton voi siinä tapauksessa maksaa kortilla, että se haetaan itse vuokrausliikkeestä (eikä niin, että auto ajetaan sun majoituspaikalle kuten yleensä tehdään) tai jos muistat sanoa etukäteen, että ottakaa kortinlukija mukaan. Ravintoloissa, kaupoissa ja esimerkiks meidän sukelluskeskuksessa kävi kuitenkin kortti.

Petite Anse

Mä blokkaamassa näkymät Petite Anselle

Vain Castaway Lodge -jutut

Anse Intendance, jolle kuvat ei taaskaan tuo oikeutta.

Meidän soma takapiha

Seychellien rupia (kuvassa ainoastaan Seychelleillä elävä musta papukaija)

Lisää kotia eli Castaway Lodgea

4) Itsenäisen matkailijan kohde
Mun kokemuksen mukaan Seychellit on huikea kohde itsenäiselle omatoimimatkailijalle, mistä kertoo jo se, kuinka iso bisnes autonvuokraus on. Kuten mä aiemmissa postauksissani jo kehuinkin, Seychellejä ei oo rakennettu turismille ja turisteja on jopa häkellyttävän vähän. Yleisfiilis on erittäin rauhallinen ja hiljainen (paitsi piknik-aikaan eli lauantaina ja sunnuntaina). Nähtävyyksiä ja retkiä ei tyrkytetä joka kadunkulmassa (toisin sanoen ei yhtikäs missään), vaan sun on itse otettava selvää asioista. Muun muassa tie-, ohje- ja jopa aukiolokylttejä on erittäin vähän. Kartta ja internet vie pitkälle. Apua saa kuitenkin aina kysymällä ja paikalliset onkin hyvin avuliaita, vaikkei se tieto aina ollutkaan tarkkaa tai edes paikkaansapitävää. Meille tää oli osa seikkailua, mutta kaikki ei tietenkään nauti tällaisesta lomailusta. Jos sä siis haluat matkaltasi irti enemmän kuin hotellirannan snorklaus- ja ruskettumismahdollisuudet, mutta yllä kuvattu ei kuulosta sun jutulta, Seychellit ei välttämättä oo just sulle. Muistakaa kuitenkin, että tän vapauden mukana tulee myös sellaisia hienoja juttuja kuin turistien vähyys, yksityiset rannat, villi luonto ja paikallisen kulttuurin kukoistus.

5) Kallis kohde
Seychellien hintataso on Suomen luokkaa ja ajoittain myös kalliimpaa, ja se on tunnettu ennemminkin häämatkakohteena kuin reppureissaajan paratiisina. Kannattaa siis huomioida  hintataso matkaa suunnitellessa. Bensa ja bussit taisi olla ainoita, joista me jouduttiin maksamaan paljon Suomen hintatasoa alhaisempi hinta. Budjettimatkailu on toki mahdollista, mutta mitään Aasian ja Australian kaltaisia glorious hobo life -mahdollisuuksia Seychelleillä ei ole. 

Comments