Filippiinit

Täällä taas – kun matkasta on kulunut kohta jo kolme kuukautta. Koska matkakertomus tulee taas nolostuttavasti myöhässä, mun on pakko kertoa siitä kolmena ylimalkaisena möykkynä, Cebu-möykkynä, Boracay-möykkynä ja pikkuruisena Manila-möykkynä.

Cebu

Me matkustettiin Filippiineille noin puolitoista vuorokautta, johon kuului kolme automatkaa ja neljä lentoa. Mä ja miss Ingeborg oltiin onneksi henkisesti valmistauduttu pitkään matkustusaikaan ja selviydyttiin hyvällä asenteella perille Cebulle. Matkalla lentokentältä hotellille me katseltiin vaitonaisina ulos auton ikkunoista. Taksimatka oli melko konkreettinen oppitunti siihen, miten suurelle osalle filippiiniläisiä köyhyys on arkea ja mitä se köyhyys tässä maassa on (yli neljäsosa filippiiniläisistä elää köyhyysrajan alapuolella).

Maassa on selvästi tiedostettu se, miten kova paikka länsimaalaisille turisteille on nähdä paikallisten arkea ja ehkäpä se on osasyynä sille, että lähes kaikki hotellit on rakennettu muurien ja pitkien pihateiden suojiin. Myös meidän. Henkilökunnan vastaanotto oli erittäin lämmin ja iloinen – tosin me havaittiin aika nopeasti, että Filippiineillä on äärettömän vaikea löytää ihmistä, joka ei ole lämmin ja iloinen (ja laula täysin rinnoin radion mukana, tai ihan soolonakin).

Ensimmäinen kokonainen päivä Cebulla meni palautuessa reissaamisesta. Se onnistui meidän hotellin puitteissa erittäin hyvin, koska turisteja oli vain vähän ja kaikki niistä rauhallisia ja hyväkäytöksisiä. (Me oltiin muuten aika lailla ainoat ei-aasialaiset asiakkaat koko hotellissa.) Me nautittiin hyvä hotelliaamiainen (tosin pannukakut olivat pettymykseksemme ehtineet loppumaan), loikoiltiin altaalla auringon hellittävinä ja käytiin lähikaupassa ihmettelemässä muun muassa ihon valkaisutuotteiden määrää ja  sitä, miten filippiiniläisten mielestä liha sopii mainiosti muun muassa pullien väliin. (Kasvissyöjänä mun oli muuten välillä hyvinkin vaikea löytää syötävää.)

Julkisilla paikoilla liikkuminen Filippiineillä on muuten pitkälle ja vaalealle eurooppalaiselle mielenkiintoinen kokemus: ihmiset tuijottavat kummallisen pitkään, kuiskivat ja ihmettelevät. 

Lento nro. 1

Komea kuuden tunnin odotus lennolle nro. 4 Manilan kotimaan-lentojen kentällä. Väsy oli niin kova, että nukuin istuen, kumartuneena omia polviani vasten. Ina nukkui lattialla.

Filippiineillä joulufiilistely oli jo täydessä tällingissä. Joululaulut soi hotellissa ympäri vuorokauden.

Marketin löytöjä – erityisesti Ina löysi vaikka mitä kotiinvietävää.

 Hotellinäkymä altailta

Hotellin puutarhassa komeili jouluseimi sekä joulukuusi. Meille kerrottiin, että joulua aletaan juhlistaa Filippiineillä jo kuukausia ennen aattoa.

Näkymä meidän parvekkeelta

Seuraavana päivänä me herättiin neljältä ja suunnattiin meidän kuskin, ihanan herra Henryn kanssa kohti kalastajakylä Oslobia, jonne oli kolmen tunnin ajomatka. Matkan pituus ei kuitenkaan haitannut meitä, koska jo auton ikkunasta katsominen oli meille kokemus: paikallisen elämisen ja asumisen seuraaminen oli mielettömän kiehtovaa ja opettavaista – varsinkin, koska Henry vastasi kaikkiin meidän mieltä askarruttaviin kysymyksiin mielellään. Henry opetti meille paljon myös Filippiinien ja Cebun historiasta.

Oslobissa mä sain toteuttaa yhden mun bucket list -jutuistani – me nimittäin päästiin uimaan valashaiden kanssa. Kokemus oli huikea ja ehkä hienoin juttu koko reissussa. Valashai on valtava eläin, mikä oli aluksi jännittävää ja ehkä vähän pelottavaakin, mutta veti samalla nöyräksi ja hiljaiseksi. Muistoksi me saatiin muistitikullinen viallisia kuvatiedostoja, minkä mä otin aluksi tosi raskaasti. Onneksi tikulta löytyi yksi viiden minuutin videopätkä, joka toimi.

Oslobista me lähdettiin Kawasan Fallseille, jossa me päästiin uimaan upealle vesiputoukselle ja melkein epäluonnollisen siniseen veteen. Vesi oli kylmää ja ruuassa kesti liian kauan, mutta se ei haitannut, koska maisemat ja kokemus oli muuten upeita. Filippiinit on aivan huikean kaunis maa.

Viimeiset Cebu-päivät meni auringosta nauttien ja kylpälähoidoissa rentoutuen.

Ennen uintia meille annettiin tarkat ohjeet siitä, miten valashaita oli kohdeltava.

Oslob

Upea Kawasan Falls

Kylpyläpäivä


Boracay

Ihan ensimmäisenä Boracaysta täytyy kertoa, miten ihana, aurinkoinen ja filippiiniläinen meidän vastaanotto oli. Kun meidän pikkuriikkinen lentokone (huikeiden ~15 matkustajan voimin) laskeutui Boracaylle, lentokentällä meitä odotti rivissä kymmenisen lentokenttätyöntekijää hymyillen ja vilkuttaen meille niin lämpimästi, ettei voinut tuntea olevansa muuta kuin erittäin tervetullut. "Welcome to Boracay!" kuului monen suusta, kun lentokoneen ovet avautuivat.

Ja sitten se meidän hotelli. No, se oli aivan järjettömän kokoinen. Siellä liikuttiin rakennuksesta toiseen autokyydillä ja pelkästään ravintoloita oli 7 (rakennuksia kaikkiaan vielä enemmän). Uima-altaita oli kuusi kappaletta ja tarjolla oli myös muun muassa köysirata, kaksi kylpylää, yökerho, ruokakauppa ja golf-kenttä. Me saatiin lisäksi tasokkaampi huone kuin mistä oltiin maksettu, ilman lisähintaa, mikä antoi kivan startin Boracay-kokemukselle.

Oli melkein liikaa, mistä valita. Mennäkö rannalle vai uima-altaalle ja jos altaalle, niin mille niistä. Mennäkö syömään vai kauppaan ja jos syömään, niin mihin ravintolaan. Harvoin oon kokenut samanlaista ylellisyyttä reissulla, kuin Filippiineillä. Rannalla oli aina ihanan rauhallista ja altailtakin sai aina paikan (vaikka parhaita täytyi tiettyyn aikaan päivästä vähän kärkkyä). Myös aamupalalla oli aina pöytä vapaana, vaikka se olisi näyttänyt kuinka täydeltä. Täällä pannukakut eivät muuten loppuneet kertaakaan kesken, joten siitä myös plussaa.

Boracaylla meidän länsimaalaisuus sai vielä enemmän huomiota, kuin Cebulla. Kun me käveltiin kaupungilla tai ostoskeskuksissa, ihmiset eivät ainoastaan tuijottaneet, vaan tulivat myös rohkeasti kehumaan – etenkin monet naiset sanoivat suoraan, että "You're so sexy" tai kehuivat vartaloa. (Muun muassa lentokenttätyöntekijä totesi mulle, "I like your body, very sexy" tehdessään mulle turvatarkastusta. En voinut olla miettimättä, millaisia seurauksia tuollaiselle olisi Suomessa.) Multa kysyttiin monen monta kertaa, olenko malli. Kun tilasin ranskalaisia Jollibeessä (Filippiinien McDonald's), pyysi koko henkilökunta mua yhteiskuvaan, koska olin heidän mielestään niin kaunis. Yhteensä mua pyydettiin kolme kertaa yhteiskuvaan ja päädyttiin myös yhden nuoren pojan "salaa" kuvaamaan videoon. Oli erittäin häkellyttävää tulla kohdelluksi, kuin jotain suurenkin luokan filmitähteä. Mukavaa vaihtelua, toki.

Kaiken kaikkiaan Boracay oli rentouttava, ylellinen ja kaunis. Me lähdettiin kohti Manilaa hyvin levänneinä mutta silti mystisesti hieman väsyneinä, puoliksi ruskettuneina ja puoliksi palaneina. Ihmiset olivat aivan yhtä ihania, hymyileviä, lämpimiä ja laulavaisia täälläkin. Ainoa miinus tulee D'Mall-ostosalueen turvamiehelle, joka sanoi Inalle, "Your friend is too tall." Excuse me sir, I'm the perfect height.

Peril

Itsenäisyyspäivän aamupala ja drinkit

Ventana-ravintolan alakerrassa oleva infinity pool <3

Love

Arkee (kyllä, olen palanut kauniisti)

Ina jännittää Stranger Thingsiä.

Lähtöpäivä

Manila

Me vietettiin Manilassa yksi kokonainen päivä, joka me kulutettiin pääasiallisesti Mall of Asiassa. Dubai Mallin jälkeen sen on suurin, missä oon ollut. Manila oli suuri ja meluisa, mutta myös  modernimpi kuin me odotettiin. Mä en kuvailisi Manilaa kauniiksi – liikaa saastetta ja liikennettä, mutta tällainen kahden yön visiitti oli kuitenkin mukava kokemus. Isot kiitokset meidän hotellille (Red Planet Makati), joka oli moderni, siisti ja josta saatiin mukavaa palvelua ja edulliset kuljetukset Mall of Asiaan ja lentokentälle.

Miss Ingeborg haki meille ravitsevaa iltapalaa 7-Elevenistä.

Hotellin aulassa juuri ennen lähtöä. Syy siihen, että Cebu-kertomus on tässä blogissa tarkempi kuin loput: aloitin sitä osiota jo paikan päällä. Vieressä paikallinen sanomalehti, josta miss Ingeborg jakoi mulle mielenkiintoisimmat uutiset. 

Mall of Asia myös joulutällingissä

Yabu oli ihana ravintolalöytö!

Ina <3

Nyt kun latelen kiitoksia, niin myöskin suuren suuri kiitos Cathay Pacificille, joka siirsi meidät pyytämättä aiemmalle lennolle, koska saavuttiin niin aikaisin kentälle. Ilman tätä aikaisempaa lentoa, meitä olisi odottanut Hong Kongissa tiukka 40 minuutin vaihto, jota me kuumoteltiin oikeastaan koko reissun ajan (eikä vähiten siksi, että esim. kaikki meidän Filippiineiltä lähteneet lennot oli muutenkin myöhässä). Oltiin aivan suunnattoman iloisia tästä. 

Ja tietysti kiitos myös ihanalle, positiiviselle reissuseuralleni! Ina oli journalistina koko ajan kyselemässä paikallisilta muun muassa Filippiinien uudesta presidentistä ja sitä kautta me opittiin, että vaikka Duterte saattaa meidän silmiin vaikuttaa melko hurjalta ja jopa brutaalilta, Filippiineillä Dutertea pidetään maan historian parhaana presidenttinä. Presidentin vaikutus näkyi meidänkin arjessa: vartijoita oli ihan joka puolella, hotellien porteilla, sekä pienten markettien että isojen ostoskeskusten ovilla ja busseissa. Iso syy tälle on kuulemma se, että Filippiinit haluaa turistien tuntevan olonsa turvalliseksi ja tervetulleeksi. Siltä kyllä tuntuikin.

Comments

  1. Hei, Muistatko mikä tuon teidän hotellin nimi oli Boracaylla?

    ReplyDelete

Post a Comment