torstai 28. kesäkuuta 2018

Barbados & St. Lucia

Tästä tulee nyt ihan hurjan pitkä, koska god damn tätä kuvien määrää. Ehkäpä olisin voinut jakaa tän kahteen merkintään, mutta meni jo. Jotta tää olis silti sellanen semi-ok lukukokemus, oon yrittänyt lisätä mahdollisimman informatiivisia kuvatekstejä niille, jotka ei jaksa lukea koko tekstiä.

Days 1–2

Meidän lento saapui noin kuuden aikaan illalla ja meitä oli kentällä vastassa autonvuokrausfirman Maurice sekä Nissan March, joten päästiin saman tien taittamaan matkaa omin päin. Meidän ensimmäinen majoituspaikka oli etelärannikolla (eli Karibianmeren puolella) sijaitsevassa St. Lawrence Gapissa, joka on tunnettu bilealue. Tätä tietoa meillä ei etukäteen ollut eikä me sillä mitään oikeastaan tehtykään, yksiä villimarja-daquireja lukuun ottamattta.

Kun me astuttiin hotellilla autosta ulos, ensimmäinen vastaantuleva paikallinen sanoi jompaakumpaa meistä shortyksi ja kertoi tietävänsä, mistä saa ruohoa jos sitä olemme vailla. Sanoimme no ma'am ja lähdimme paikalliseen markettiin ostamaan banaania, pastaa ja leipää. (Ja loppuun tietona, joka kiinnostaa vain minua: kaupassa tuli ensimmäinen "Are you a model?" -kysymys.)

Maisemia meidän hotellilta kello 5:30




Ravihevosten aamu-uinti Pebbles Beachilla

Keskellä ei-mitään meitä tuli vastaan lauma iloisesti hyppelehtiviä Barbados Blackbelly -lampaita. Kuva otettu surkealla ajoituksella ja kuvakulmalla.


One Sandy Lane, josta muun muassa Rihanna ja Simon Cowell omistavat asunnot.

One Sandy Lanen näkymät merelle




Kuvia seikkailuilta. Kahdessa alimmassa kuvassa polku supersuositulle Crane Beachille, joka on valitettavasti jo kuukausia ollut ruskean sargassolevän peitossa. Jos oikein siristää, molemmissa kuvissa voi nähdä vähän tätä kaunista ruskeaa mönjää.





Päivän päätteeksi löydettiin ihanan rauhallinen, turrevapaa paikka ihastella auringonlaskua ja surffareita – Cotton Bay.

Kisu

Ensimmäisen päivän aamuna me lähdettiin noin 5:30 kohti Pebbles Beachia, jossa ravihevoset käy joka aamu hoitajiensa kanssa aamu-uinnilla ja pesulla. Osa hevosista ui tosi kauas ja osa ei uskaltautunut kuin rantaveteen. Myös me sivusta seuraajat saatiin mennä veteen hevosten kanssa ja muutenkin silitellä ja paijata – yksi nainen jopa kiipesi hevosen selkään ja mekin kuulemma oltaisiin halutessamme voitu. Se jäi kyllä kokematta.

Loppupäivä me otettiin kaikki irti siitä, että meillä oli oma auto. Ajeltiin ympäri ämpäri saarta ja pysähdyttiin ajoittain ihastelemaan maisemia. Illalla nautittiin vielä pienen kisun kanssa ilta-auringosta meidän ihanalla, aivan meren äärellä paistattelevalla allaosostolla – ei siis ainoastaan saatu kuunnella aaltojen lyöntiä vaan myös katsella sitä sekä aika ajoin nauttia aidan yli lentävistä pisaroista kasvoilla.


Days 3–5

Torstaina meillä oli sukelluspäivä, jota ennen paistateltiin päivää hotellilla kuunnellen aaltoja ja meidän Barbados-soittolistaa. Ensin lyhyt, melko turhaksi lopulta osoittautunut check dive Hiltonin uima-altaassa ja sitten Carlisle Bayhin sukeltelemaan rauskujen, merihevosten, ankeriaiden, satojen kalojen ja kolmen hylyn sekaan.

She my bestie

Barbados Bluen paidat on niin hienoja ;__;








Me vuokrattiin ensimmäistä kertaa oma kamera mukaan sukellukselle.

Luonnollisena lähdössä purjehtimaan






Platinum Coastin maisemia


Huomatkaa mun laastaroidut varpaat – tiputin painemittarin jaloilleni sukelluksen jälkeen (mad skills).







Ilta (shout-out mun palaneille huulille jfc)

Perjantaina me hypättiin Calabaza-purjehduslaivan kyytiin ja vietettiin ihana hemmottelupäivä merellä nauttien auringosta, snorklaillen ja tutustuen meidän supermukaviin kanssapurjehtijoihin. Kun me aamulla ajettiin minibussilla yhdessä kohti satamaa ja näiden amerikkalaisten ja brittien falskin kuuloisesta kälättämisestä ei tullut loppua, me jurot small talkia vihaavat suomalaiset ajateltiin että mitä tästä reissusta tulee, mutta loppujen lopuksi meidän paatti olikin täynnä ihania tyyppejä. Kaksi vanhempaa brittimiestä ja yksi melko nuori bostonilaismies tiesivät Suomesta yllättävän paljon, muun muasssa Simo Häyhästä, suomenruotsalaisista ja talvisodasta. Parasta reissussa oli päästä uimaan merikilpikonnien kanssa – pääsin jopa koskettamaan yhden kilpeä! Me pysähdyttiin snorklaamaan myös riutalle, jossa päästiin taas ihastelemaan kalakirjoa ja nauttimaan lisää lämpimästä, kirkkaasta Karibianmerestä.

Hassu juttu muuten: me oltiin meidän veneessä ainoat, jotka ei tarvinnut pelastusliivejä snorklaamaan. Muut, siis ihan aikuiset ihmiset (koska totta kai valittiin adults only -risteily), sanoivat olevansa liian epävarmoja. Miehistö myös kehui kovasti meidän uinti- ja sukellustaitoja? Eipä oltu koskaan ajateltu, että osataan kumpaakaan mitenkään tavanomaista paremmin.

Illalla me päätettiin lähteä vielä jahtaamaan auringolaskua ja tömättiin Brandons Beachilla Johniin, joka kuului meidän purjeduslaivan miehistöön. Meidän auringonlaskun jahtaaminen venyikin sitten pilkkopimeään myöhäiseen iltaan, kun me istuttiin rannalla Johnin kanssa ensin auringonlaskussa ja sitten nuotion valossa. John kokosi itselleen teltan rannalle ja toi meille muutaman Coronan, ja keskustelunaiheet pyörivät kaikessa lapsuusmuistoista ja uskonnosta Barbadoksen lakeihin ja Suomen yöttömiin öihin. Me lähdettiin kotiin vasta kun alkoi sataa kaatamalla.


Days 6–8

Meidän viimeinen kokonainen päivä ennen St. Luciaan lähtemistä oli pääasiallisesti auringon välttelyä, koska me amatöörit onnistuttiin tietysti palamaan risteilyllä. Me otettiin siis alle Nissan March ja suunnattiin Welchman Hall Gullyyn, joka on upea trooppinen, luonnon muovaama metsä keskellä Barbadosta. Me saatiin nauttia melkein ainoina vieraina metsän äänistä ja upeista villeistä maisemista seurana ainoastaan vapaana juoksevia kanoja ja saaren tunnettuja vihreitä apinoita.









Welchman Hall Gully

Intoa piukassa kuuden aikaan aamulla ennen lentokentälle lähtemistä – haluttiin vielä hyvästellä meidän hotlan upea merimaisema, jota noustiin ihailemaan joka aamu.


Viimeisen illan kunniaksi jaksoin laittaa vähän meikkiäkin

St. Luciassa meidän majoituspaikka oli keskellä toimivaa kaakaoplantaasia ja sademetsää sijaitseva Fond Doux, jossa kasvatetaan eettisesti ja luonnonmukaisesti kaakaon lisäksi muun muassa hedelmiä, marjoja ja yrttejä. Fond Doux koostuu paristakymmenestä toisistaan täysin erillään olevasta mökistä, joista suurin on Angelina-niminen yli satavuotias huvila. Meidän asuinmökki oli nimeltään Banana ja se oli huikean soma: meillä oli iiiiso parisänky (romanttisesti ruusun terälehdillä koristeltu totta kai) ja ihana kuisti riippumattoineen, ja meidän mökille johtavaa pikkupolkua varjosti kaakaopuut. Meidän matka lentokentältä hotellille kesti kauemmin kuin meidän lento, mutta perille saapuessa ei väsymyksestä ollut tietoakaan – oltiin ainoastaan haltioissamme. Tuntui, kun oltaisiin tultu toiseen todellisuuteen.

Muskottipähkinä, jonka Laura salakuljetti Barbadokselle.


Kotipolku




Romanttista <3

Angelina-huvila



Hotellimajoituksen hintaan kuului opastettu plantaasikierros. Opittiin paljon.

Tervetulojuoma oli much appreciated
Heilahtanut kuva kanelipuun kaarnasta sekä upeat symmetriset kynteni


Meidän tervetulokori <3

Ravintolan keittiö sijaitsi aika somassa rakennuksessa.





Illalla jaettiin puokkiin kasvonaamio, joka ei auttanut laisinkaan.

Autuus (suosittelen tätä kirjaa btw!)

Seuraavana päivänä meillä oli ohjelmassa kiipeäminen Gros Piton -vuoren huipulle (saaren toiseksi korkein vuori ja tunnetuista Pitons-sisarvuorista korkeampi). Meillä oli yhteinen opas kahden Roomassa asuvan työkaveruksen, Katherinen ja Saran kanssa, joten saatiin kiipeilyn ohessa uusia kavereitakin. Itse kiipeäminen oli mielettömän raskasta – Gros Piton on jyrkkä ja suurimman osan matkaa selkeää polkua ei edes ole, vaan matka taittuu osittain kivenlohkareläjien ja juurakkojen läpi. Mä ajattelin jo 20 minuutin jälkeen, että hell nope. Mä en ole kova kyykkäämään taikka aerobisen liikunnan ystävä, ja sen huomasi. Mulle oli todella raskasta käyttää niin paljon jalkalihaksia ja olin mielettömän ylpeä siitä, että oikeasti lopulta pääsin huipulle asti.

Alas tullessa mulla oli puolestaan erittäinkin kivaa: olin pitänyt ylös noustessa perää, mutta nyt menin joukon ensimmäisenä ja etenin tosi nopeasti. Sara ja Katherine ihmettelivät, miten menin alas niin lujaa (heille ylösmeno oli ollut melko helppoa, mutta alas tuleminen tosi vaikeaa), ja oma teoriani on, että mun oma rakas lajini pilates antoi puolestaan tämän tyyppiseen liikkumiseen hyvät eväät. Kun me vihdoin päästiin alas, oltiin kaikki aivan loppu. Hyvä kun jaksettiin autoon kävellä.

Hike mode activated :----BBB

Tältä meidän everesti näytti maasta katseltuna.

Matkaa taitettu 20 minuuttia ja mietin mielessäni "I am dying." Laura näyttää sen myös kasvoillaan.

Jo ensimmäisen levähdyspaikan maisemat oli worth.

Samoin seuraavan

Esimerkki siitä, millaista "polkua" me kiivettiin ylös. (Lauran kuva.)

"Ei vaa jaksa."


Huipulla! Kuvat eivät valitettavasti tuo tässäkään tapauksessa oikeutta sille, millainen kokemus tää oli livenä.

Days 9–11

Me oltiin St. Luciassa vaan kaks kokonaista päivää ja toisena niistä me lähdettiin Sugar Beach -rannalle. Lähdettiin taas samaa matkaa Katherinen ja Saran kanssa ja päädyttiin rannallakin olemaan porukassa. Ranta oli Barbadoksen rantoihin verrattuna (ja no, muutenkin) pieni ja ahdas – iso osa rannasta oli hotellin omistuksessa. Paikalla kävi lisäksi paljon veneretkeilijöitä snorklaamassa – yksi näistä oli newjerseyläinen kaveriporukka, jonka papupata Marvin kutsui meidät illalla bilettämään porukan vuoristohuvilalle. Rannalla oli myös koiranpentuja ja jonkin verran paikallista porukkaa, jotka myivät tuoreista hedelmistä tehtyjä juomia ja snorklauskamoja. Yksi nuori poika askarteli palmunlehdistä eläinhahmoja. Tuttavallinen ja lämmin tunnelma, vaikka itse ranta oli pieni pettymys. Illalla me lähdettiin Saran ja Kahterinen kanssa kaakaoon erikoistuneeseen ravintolaan.



Sugar Beach ja innostunut Marvin


Taidetta


Illallisella ihan ok maisemissa

Kun me palattiin Barbadokselle, me siirryttiin melko ylellisestä viidakkokokemuksesta Airbnb-asunnoksi muutettuun täysin omavaraiseen bussiin lähelle Bathshebaa saaren itäosaan. Grahame ja Andrea, meidän isäntä ja emäntä, ottivat meidän lämpimästi vastaan ja päädyttiinkin istumaan iltaa yömyöhään seurana myöskin Grahamen ja Andrean naapurit Richard (vähemmän parrakas Joaquin Phoenix) ja Noemi – joka on muuten sveitsiläis-unkarilainen psykologi, joka muutti rakkauden eli Richardin perässä Barbadokselle. On vaikea päättää, kuka näistä tyypeistä oli sydämellisin tai inspiroivin enkä sitä voi myöskään mitenkään kuvailla. Mutta nautittiin superisti näiden huikeiden ihmisten seurasta ja Noemi sanoi illan päätteeksi, etteivät Grahame & Andrea ole kuulemma koskaan jaksaneet olla näin pitkään Airbnb-vieraiden kanssa jalkeilla. Ihana ilta.

Näin iloisia, kun ollaan takas Barbadoksella!

Bussimaskotit







Bussikoti. Mulla ei valitettavasti ole kuvia bussin sisältä, mutta mun Instagramin kohokohdista löytyy kansio tästä matkasta ja siellä on myös nähtävissä meidän bussi sisältä.

Chefetten veggie pak eli kasvishampurilaisateria ananasmehulla. Oli hyvää!

Bathsheban rannalta löytynyt pikkuinen ajopuu, jonka toin mukanani Suomeen. Kuka sanoi, että tuliaisista pitää maksaa :-)

Bathsheban ranta – tästä näkee hyvin, miksi Barbadoksen itärannikolla ei mene hyvin. Kaikki rannat on sargassolevän peitossa ja se on hirveä sääli, koska idässä on koko saaren jylhimmät ja koskemattomimmat maisemat.

Seuraavana päivänä me pidettiin taas seikkailupäivä – etsittiin Andrean suosittelemaa vegaanista food cartia ja meidän paatissa olleen brittiläispariskunnan kehumaa Mullins Beachia, ja löydettiinkin molemmat. Päädyttiin kuitenkin food cartin oltua jo suljettu menemään Barbadoksen oman pikaruokalaketjun Chefetten ravintolaan. (Andrea sanoi, että Barbados on ainoa maa, jossa McDonald's on kaatunut ja syy on juurikin Chefette.) Listalla oli kasvisburgeri, jota ehdottomasti suosittelen kokeilemaan, jos pikaruoka maistuu edes silloin tällöin. Aterian sai myös hieman halvemmalla kuin Suomessa (vaikkei Barbados yleisesti ole erityisen edullinen). 

Lisäksi me "löydettiin" ihana tie nimeltä Canesfield Road, jota me oltiin itse asiassa ennenkin ajettu (Welchman Hall Gully on tällä tiellä), mutta löydettiin ihan erilainen alue tätä tietä (se on piiitkä) – se kulkee korkeiden kukkuloiden huipulla ja molempiin suuntiin kohoaa ja laskee vehreitä niittyjä, joilla laiduntaa karjaa vapaana, isolta osin ilman aitauksia (yleistä Barbadoksella). Korkeita puuvanhuksia ja somia puuaitoja eikä ketään muuta missään. Kuvia mulla ei tästä ole, valitettavasti, mutta olin ihastuksissani!


Days 12–14

Seuraava päivä meni melkein kokonaan snorklaillessa: me tavattiin lisää kilpikonnia, sukelleltiin viidessä eri hylyssä ja saatiin meidän ihanalta oppaalta Raylta (joka siis kertoi meille hylkyjen historiasta) hänen ihan itse tekemäänsä kookosleipää. Nam! Illalla me tavattiin Richardin ja Noemin vanhin tytär Tomina ja vietettiin taas iltaa Grahamen ja Andrean luona. 

Bussissa asumisessa on hyvät ja huonot puolensa. Hyviä puolia: Meillä oli mahtava isäntä ja emäntä, joiden omavaraiseen ja itserakennettuun asuntoon kivuttiin joka aamu kahville, ja joiden kanssa päästiin tekemään kynttilöitä. Me asuttiin myös keskellä aitoa, turismista kaukana olevaa Barbadosta kuin paikalliset. Me oltiin osa Mellows Hillin pientä yhteisöä. Luonto oli lähellä: aina, kun me lähdettiin jonnekin autolla, parin ensimmäisen minuutin sisällä noin viisi eri eläinlajia kirmasi, loikki tai kipitti tien yli. Huono puoli bussissa asumisessa: rotat. Ensimmäinen yö me saatiin olla melko rauhassa, mutta toisena ja etenkin viimeisenä yönä meidän oli tosi vaikea saada unta, koska nämä toivotut yövieraat tonkivat erittäin kovaäänisesti ja perusteellisesti läpi kaikki muovipussit, kaapit ja tasot. Jopa meidän matkalaukut. All night long. Oli siis ihan kiva viimeisenä aamuna todeta, että tänään me muutetaan Platinum West Coastille.

Sanottakoon itärannikosta kuitenkin vielä sen verran, että Bathsheba on yksi vangitsevimpia ja karunkauneimpia paikkoja, joissa oon ikinä ollut. Jos eksyt Barbadokselle, älä jätä käymättä. Jo Bathsheban nimellä on vangitseva tarina: "Legend states that Bathsheba, the wife of King David, bathed in milk to keep her skin attractive and soft. As the mineral rich cascading white surf in this area of Barbados' East Coast is said to resemble Bathsheba's bath in appearance and health benefits, this nearby small village [...] was thereby named Bathsheba." (Lähde)

Ootko joskus miettinyt, miltä mä näytän juuri heränneenä kun rotat on valvottanut mua koko yön? Wonder no more!


Mullins Beach

Meidän kotikatu. Platinum Coast on oikeasti hyvin soma, itse en vain osaa valokuvata :)

MM-kisakatsomo Reed's Bay Beachilla

Ensimmäinen ilta länsirannikon-kodissa. Meidän jääkaapissa odotti olutyllätys.

Viimeinen illallinen Barbadoksella. Kyllä, matkustimme budjetilla as always. Pasta oli kova juttu.

Ennen lentoa ennätti vielä paistatella päivää pari tuntia.

Meidän uusi koti oli ihana. Ensinnäkin, kuten todettu, me siirryttiin villiltä itärannikolta ylelliselle länsirannikolle, lempinimeltään Platinum Coast, koska tätä aluetta koristaa upeat valkeahiekkaiset rannat (tosin itse asiassa monen mielestä kaikkein upeimmat rannat ovat itärannikolla), joissa ei lisäksi ole yhtään sargassolevää. (Sargassolevä tulee Atlantin suunnalta ja länsirannikko on Karibianmeren puolella.) Meillä oli upea yksiö ihan Gibbes Beachin ja Mullins Beachin lähellä, uima-allas, kaksi iiisoa sänkyä (oltiin jaettu sänky tässä vaiheessa kuusi yötä peräkkäin), toimiva wifi ja ilmastointi, puhuttamakaan kaikista suloisista pienistä yksityiskohdista, joilla meidän asunto oli somistettu. Viimeiset kaksi yötä oli ihana viettää näin – etenkin edellisen yön jälkeen. Tajuttiin Lauran kanssa, että meillä on nyt kaksi ankean dramaattista reissuyötä muisteltavana: Kiovan neuvosto-yö ja Barbadoksen rottayö.

Vikoina päivinä mä otin tosi vähän kuvia, koska niitä oli jo tullut räpsittyä koko reissun ajan. Mutta ei me mitään ihmeellistä puuhailtukaan: tehtiin viimeinen seikkailukierros Nissan Marchilla, käytiin tutkimassa läheisiä rantoja, nautittiin auringosta ja meidän uima-altaasta ja katsottiin Queer Eyen uutta kautta kun viimeisenä päivänä satoi kaatamalla (mainittakoon, että myös Brooklyn Nine-Nine oli kovassa katsonnassa reissulla). 

Loppuun vielä pahoittelut siitä, että kuvat ei kaikki ole keskenään linjassa. Toivottavasti lukukokemus ei täysin tästä järkkynyt, vaikka omani kyllä järkkyi. Vihaan Bloggeria suurimman osan aikaa. Pitänee muuttaa.